tiistai 16. elokuuta 2011

I had everything: opportunities for eternity

THE PRETTY RECKLESS - MAKE ME WANNA DIE


Oon hengissä! Pahoittelut suhteellisen pitkästä päivitysvälistä, jota ovat edesauttaneet muun muassa koulujen alku, valokuvausseuran puute, paskat säät, yleinen laiskuus, lenssu ja muut kelvottomat tekosyyt. Tänään kuitenkin lähdettiin Kertun kanssa yrittämään ottaa jonkinnäköisiä kuvia postausta varten, josta oon ikuisesti kiitollinen! Muutenkin oli hauskaa viettää pitkästä aikaa kunnolla kahdenkeskeistä aikaa, pariin tuntiin ehdittiin visitoida harvoinvieraillussa paskanpuhujien ihmemaassa, nostalgisoida muutaman vuoden takaisia elämäntapapäätöksiä (räkäisesti nauraen) ja heittäen ihan painokelvotonta läppää, kuten aina.

Oon siis ollut ihan kauheassa flunssassa jo kohta kolme päivää. Lauantaina Vilman luo reivaamaan lähteminen oli ehkä iso virhe, sillä jo sunnuntai-iltana tuijotin Aragornin kuumaa naamaa telkkaria kuumeessa, muki Finrexiä kourassa. Jätin sitten menemättä eilen kouluun ja olin tulla hulluksi - mua ei oo selvästi luotu sairastamaan. En olis kestänyt toista päivää toimettomana sängynpohjalla! Nyt sit vaan toivon parantuvani kunnolla ens perjantaiksi Evan 18-vuotissynttäreitä varten. Mun piti muuten julkaista myös jonkinnäköistä kuvamateriaalia lauantailta, mutta tarkemmin mietittynä nää ei välttämättä kestä päivänvaloa, haha.

Huomenna kampaaja. Oon ihan kusi sukassa täällä, tiedän tasan tarkkaan millaisen tukan haluan, mutta tiedän tasan tarkkaan myös sen, että se on todennäköisesti mahdoton toteutettaa.

ps. Kirsi perehdytti mut Pretty Recklessiin, kiitos paljon!

I'm back, sorry for not posting lately! Main reasons are beginned school, shitty weathers, lack of photographing companion, common laziness, flu and other invalid excuses. But today Kerttu and I headed ourselves on the rails to take some material for new post, so results are here! (oh god how shitty english again.... sorry ppl)

So, I've been in terrible flu for three days now. Maybe the party at my friend Vilma's place on Saturday night weren't so good idea... Actually I found myself on the sofa in terrible fever on Sunday evening, watching how hot Aragorn can be Lord of the Rings from TV, mug of hot juice in my hand. After all, I decided go to school today, 'cause I just couldn't lay at home anymore. Now I'm just hoping that I'll get health for next Friday, when we are going to have my friend Eva's birthday party!

Tomorrow I'm going to hairdresser. The problem is, that I exactly now what I want, but I exactly no that I can't get that kind of hair. Damn.

ps. My friend Kirsi recommended The Pretty Reckless to me, thank's a lot sounds good!










MESH SCARF - 2nd hand
JACKET - H&M
DEER SHIRT - Cybershop
LEATHER BACKBAG - nelly.com
WEDGES - nelly.com

26 kommenttia:

  1. Ihan pakko kommentoida, että Aragornin naama!!!

    Ja ettei jäis ihan asiattomaksi tämä kommentti, niin täytyy sanoa, että tykkään blogistasi kovin, mukavia kuvia ja ennenkaikkea mukavaa tekstiä! :)

    VastaaPoista
  2. ihana blogi !
    hei millä kameralla kuvailet ? :)

    VastaaPoista
  3. wow what fantastic photos! i'm sorry to hear that you got the flu, i hope you're well now.

    you hair is soo stunning !

    x natalie
    http://lucyandtherunaways.blogspot.com

    VastaaPoista
  4. äaääaaäa ihana asu ja sun hiukset näyttää sairaan hyviltä!
    toivottavast kampaajas menee hyvin : DD
    ja the pretty reckless<3

    VastaaPoista
  5. You are so photogenic! The orange hair and red lips look great. :) And I absolutely adore the boots and necklaces. All around awesomeness. ;)

    VastaaPoista
  6. uuuu upeita kuvia, oot ihana! :----) ja junanraiteet on rakkaus samoinku the pretty reckless<3

    VastaaPoista
  7. Kivoi kuveiii! Varsinki toi keskimmäinen värillinen =)

    VastaaPoista
  8. oioii ku oot upee ja rakastuin sun paitaan. plus pretty reckless on iha törkee hyvä

    VastaaPoista
  9. Such a great outfit! I am jealous of your shirt, shoes, and jewelry.

    Love,
    Deer. Lady

    VastaaPoista
  10. vitsit oot niin upee muija et huhhuh

    VastaaPoista
  11. tykkään tosi paljon sun asusta ja varsinkin repusta! ja herkulliset huulet :) oottelinkin sulta jo postausta innoissaan ja nyt kun se tuli niin jeejeejee.

    paranemisia!

    VastaaPoista
  12. Aw hope you get better soon!
    Amazing pics as per usual (...gets even better each time?) You're incredibly gorgeous and I really like that "gloomy atmosphere" around you.
    Love

    ps: shoe envy!!! :)

    VastaaPoista
  13. Hienoja kuvia! Näin sinut muuten Kuopion koiranäyttelyssä :)

    VastaaPoista
  14. beautiful photos!
    love your style. <3

    VastaaPoista
  15. oiiii toi peurapaita on jumalainen! peura on mun toteemieläin, näin oon päättäny. sen voisin tatuoida joku päivä selkäänkin!
    taas ihan älyttömän ihania kuvia, tollanen syksyinen auringon sumeus yhistettynä hiuksiis = upeaaaaaa! :--)

    VastaaPoista
  16. Aivan ihana paita ja tuo kalevala koru kanssa! ♥ Siulle kyllä sopis sivukalju, näyttäsit aivan perkeleen hyvältä

    VastaaPoista
  17. LAUANTAIKUVIA HALUTAAN NÄHDÄ! PLLIIIIS!

    VastaaPoista
  18. peura♥! aivan upeita kuvia taas kerran, olet ihana!

    VastaaPoista
  19. Your hair is such an awesome colour! Wish i had it :)


    Shikha
    Red Mera Vintage

    x

    VastaaPoista
  20. Haa, näköjään tää kaupunki, missä asun, ei näköjään ole ainut paskanpuhujien ihmemaa!:D En tiiä kyl pistäiskö siitä olla iloinen... Mut siis ihana asu sulla päällä, tykkään varsinkin noista koruista. Aa, The pretty reckless!<3

    VastaaPoista
  21. tykkään sun kengistä! haha:D♥

    VastaaPoista
  22. Great photos! I love your style and ur hair!!
    x

    VastaaPoista
  23. Anonyymi, indeed, Aragornin naama!!1 Ja ihanaa, että tykkäät!
    oona, voi kiitos! Mulla on Nikon D60.
    natalie, oh thank you! I'm better now, thanks dear. :-) xx
    Thelma, meni hyvin kuten tiedät haha <3 Ja Pretty Reckless ahhhh
    Flow Disruption, thank you very much abt yuour sweet words! They made me smile.
    nelly, kiitos paljon! Ja kyllä, raiteet ja PR <3
    Sebastian, kiitti hurjasti! :-)
    linda, kiitti!
    Emi, kiitti ja voi niin on!
    Sage, I don't want that you are jealous! It's never good thing. But thanks anyway!
    Hanna, haha kiitos! :-D
    kaisa, ihanaa et joku oottelee! Parantunut oon jo ja kiitos kovasti ihana. :-)
    Miglé, aw thanks!
    Saskia, super thanks abt your lovely comment dear! I'm good now, thanks. :-)
    Kissankulta, oi kiitos! Olisit tullu moikkaileen!
    carlijn, thanks a lot!
    Bethany, thank you very much!
    aura, peurat on kyllä jotain tajuttoman upeita eläimiä. Niin kauniita! Sellainen tatuointi olis kyllä sairaan makee, oon samaa mieltä. :-) Ja kiitos! <3
    ilonapa, oi kiitti! Oon kyl sivusiilii miettiny, mutta täälläpäin tarpeeks monella on jo sellainen karsastan vähän ideaa. Mutta kiva kuulla! :-)
    Anonyymi, NEVAAAHHH ne on oikeasti ihan karseita :-DD
    cherry, voi kiitos ja peurat on kyllä sydänsydän!
    Shikha, aw thanks dear! xx
    rosetta, :---------D kuin myös!
    Elizabeth, thanks so much! xx

    VastaaPoista

SUOMEKSI | IN ENGLISH | PÅ SVENSKA | ПО-РУССКИ