torstai 27. syyskuuta 2012

hyvässä sylissä taivaan alla, turvassa

JÄTKÄJÄTKÄT - SYLISSÄ TAIVAAN ALLA

HUH ja HUH! Ylppärit vihdoin alta pois, bilsa meni jopa odottamattoman hyvin, kiitos YTL armollisista kysymyksistä! Oon eilen ja tänään tuntenu vaan pyhän yksinkertaista vapautumisen tunnetta ja elämäniloa siitä, että selvisin näistä syksyn kirjoituksista hengissä. Nyt vielä koeviikko kunnialla loppuun huomisen venäjänkokeen myötä ja sit saa vähän hengähtää. Enää kaks viikkoa ja sit on taas suuntana koti alias Helsinki, en millään malttais oottaa et pääsen jälleen junaan istumaan ja matkaamaan naama korvasta korvaan -hymyssä kohti etelää. Mulla on ollut koko syyskuun ihan järjetön ikävä pääkaupunkiin, rakastan yli kaiken syksyistä Helsinkiä oranssiksi muuttuvine vaahterapuineen ja iltaisine märkine katuineen. Mun ikuisuusrakkaus vetisestä asfaltista heijastuvat kaupungin valot täältä tullaan! Lisäks oon ollut kauheen hyvällä tuulella siitä, että oon vihdoin pystynyt lataamaan koko koneen täyteen musiikkia. Edellinen kivikautinen läppäri jonka oikeen taitavasti hajotin viime heinäkuussa oli niin täynnä, ettei minkään lataaminenkaan mistään onnistunut. Nyt oon siivonnut mun iTunesin kokonaan ja siellä on vaan hyvää musiikkia, jes!

Rollossa on ollut ihan hirvee sää koko päivän. Vettä on tullut Itämeren verran ja tuulee niin hyisesti että ajatuskin tärisyttää. Eksyttiin Ladan kanssa ottaan muutamia outfitkuvia parkkihallin suojaan ja nää on vähän erilaisia mitä normaalisti - mitä tykkäätte? Mun mielestä tää miljöö oli ihan hullun siisti, kivaa ottaa välillä vähän erityyppisiä otoksia.

HUH and HUH! Matriculation exams are finally over for this autumn, biology went quite well I think! Yesterday and today I have felt myself so free and happy just because they're over. Now only exam week (means exam of Russian language) and I can take a breather. The most cool thing is also that I'm going home, to Helsinki after two weeks! I can't wait - the moment when you step in the train, being on your way to the South and face smiling wider than morning sun is the best feeling I can imagine. Whole September I have missed capital of Finland so badly - I love Helsinki in autumn time when oaks are orange and city lights are reflecting from the wet asphalt (my favourite thing ever, haha). One thing that also has made me happy is that I now have my computer full of good music. After breaking my old antique-like laptop in last July, I'm now able to upload everything brilliant to my new one. My iTunes is full of brilliant music, yeah!

It has been awful weather today at Rovaniemi. I think the whole Baltic Sea has came down in the form of rain and it's so damn windy. Today I and Lada went to take some outfit photos in a cool parking garage. These are a bit different than usually, for myself I liked the milieu a lot, what do you think?`


idkuva







BEANIE - H&M
FLANNEL SHIRT - 2ND HAND
NECKLACE - JC
CROSS - 2ND HAND
"SKATE WITCH" T-SHIRT - BLACK SANCTUARY
SHEER TOP - 2ND HAND
LEGGINGS - JC
CREEPERS - UNDERGROUND / SPIRIT STORE

20 kommenttia:

  1. oon kade noista kengistä!!! oot ihana

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hei mut spirit storelta saa! ja ebayssa on kans paljon, siit vaan tilaamaan omia :--) kiitos paljon!

      Poista
  2. i heart ur blog! it is so inspiring!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. aw thank you darling!! this made me smile :--)

      Poista
  3. ihana asu & toi ruutupaita, rakastuin ♥

    VastaaPoista
  4. Vastaukset
    1. oh gosh thank you so much! i could say same thing to you, you are awesome!

      Poista
  5. Onneks Helsingissä ei vielä oo suurin osa puista oransseina niin ehit nähä ne muutaman viikon päästä! :) Munkin mielestä syksyinen Helsinki on IHANA.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. jos toi "ruska" ajottuu samalla tavalla kuten viime vuonna, niin todennäköisesti ehdinkin! :--) ja se on, oih <3

      Poista
  6. Vastaukset
    1. kiitos ihana, mulla on sua kauhea ikävä! <3

      Poista
  7. Ehdottomasti Jätkäjätkien paras biisi, olin katsomassa viimekesänä Haapavedellä noita poikia ja oli mahtavaa! Ja ihana Paula, paras asu pitkään aikaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos tosi paljon kehuista! :--) ja oon samaa mieltä siitä, et tää todella on jätkäjätkien paras biisi - tai jos ei paras niin yks parhaista, haha. niin ihana!

      Poista
  8. tosi hyvän näkösii kuvii ja ihanaa nähä sun päällä vähän eriä ku yleensä, tollasta rentoo, hyvän näköstä juub!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hei kiitti paljon! tykkäsin iteki hirveesti tästä outfitistä, vois jatkaa samaa linjaa tulevaisuudessakin haha :-)

      Poista
  9. Ruutupaita <3


    http://emmahiltunen.blogspot.fi/

    VastaaPoista

SUOMEKSI | IN ENGLISH | PÅ SVENSKA | ПО-РУССКИ