maanantai 8. lokakuuta 2012

they say that the fashion's just not feminist

IAMX - THE NEGATIVE SEX


Katsoin viikonloppuna Candyn ja loppukohtaus sai kyynelkanavat vähän kostumaan. En lievästi tunnevammasena yleensä itkeskele nykyisin leffoille tai kirjoille (saati millekään). Kai sen voi sit mun mielestä laskea hyväksi leffaksi (koska Heath Ledger eiku en myönnä mitään). Muuten oon taas viettänyt tavallista tylsää kotiviikonloppua ankaralla rahansäästöperiaatteella, onpahan enemmän massia ensi viikonlopulle pääkaupunkiseudulla (alkaa tosin pikku hiljaa ottaa päähän tää kituuttaminen, en oo ollu kahteen viikonloppuun rälläämässä missään? ehkä ihan hyvää vaihtelua). Junaliputkin sain vihdoin ostettua käydessäni lauantaina keskustassa moikkailemassa Evaa. Myös aika mua itseäni säälimätön ajankäyttösuunnitelma Helsingin suhteen näyttää ihan lupaavalta. Lukuunottamatta sitä, että oon todennäköisesti aivan zombina keskustassa joka ikinen aamu. :--D

Käytiin Auran kanssa palelemassa pienen parkkiksen katolla ja näpsimässä muutamat asukuvat. :> Mulla on pitkästä aikaa keskijakaus (tai joku sen tapanen), otsatukka on kasvanut sen verran! Vaikkei se näissä kuvissa mitenkään erityisen hienolta näytäkään (kiitos tuulen), mä itse tykkään aika paljon!

Last Saturday I watched Candy and even though it's hard to admit I cried a little in the end. That's not really typical for emotienally handicapped me, I'm not usually crying in any circumstance nowadays. Maybe it was good movie then (or Heath Ledger made everything good). I spent whole weekend at home again. Boring, but I need to save money because I finally bought tickets to Helsinki and I'm leaving next Friday. It's better to have money for the trip than spend them all in bars. On Saturday I met my friend Eva also and made quite strict timing plans for the days I'm gonna be in the capital.

Today I and Aura froze on the top of a small parking hall while taking outfit photos. My bangs has grown so much that I can keep it little bit differently. Even though wind ruined the whole hair, I still kinda like how it looks.






idkuva


FUR COLLAR - VILA
CROSS NECKLACE - SOUVENIRE FROM BALI
LEATHER JACKET - 2ND HAND
CARDIGAN - AX PARIS
TOP - MONKI
BELT - GINA TRICOT
SKIRT - ZARA
HEELS - SKOPUNKTEN

Pääkaupunkiseutulaisille vielä sellanen kysymys, että onko kivannäkösiä mustia perushattuja näkyillyt missään kaupoissa tai kivenkoloissa viime aikoina? Sellanen olis tavoitteena löytää!

32 kommenttia:

  1. Sulla on aivan älyttömän ihana tyyli! :D Mutta noista hatuista: ite ainaki Stadissa käydessäni näin jos jonkinlaista lakkia, koska armas ystäväni halusi välttämättä kokeilla jokaista. Löytyi pipoa, koppalakkia ja sitten gangstalakkeja. Ne oli aika esillä siellä sun täällä perus liikkeissä, kuten monkissa, H&M, GT, ym. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos tosi paljon! etin ihan sellasta perus mustaa lierihattua, päässä hyvältä näyttävää ilman mitään erityisiä krumeluureja. :D monki onkin tällä hetkellä mun aika suuri toivo!

      Poista
  2. sä oot niinku ihan sairaan kaunis oikeesti.

    ps. tykkään myös vyöstäsi, vauu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. voi ei miten ihana saada tällanen kommentti just sulta, kiitos samoin!

      ps. kirpparilöytö haha! :>

      Poista
  3. sulla on niin erikoiset kasvot! näytät ihanalta!

    VastaaPoista
  4. Jos sellasta herrainhattua tarkotat niin h&m tai monkissa on usein.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. just sellasta! henkkamaukalla kävin täälläkin kattoon ja siellä oli yks jonka lieri ei miellyttänyt. :/ monkissa levätköön siis toivo! :D

      Poista
  5. wihiiii, itsekkin korjasin pari päivää sitten virheen. Nyt on munkin naamani tuolla lukioissa <3 Ja aivan ihana asu sulla, taas kerran <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. äää christa oot ihana <3 oon kovin otettu näin ihanasta kommentista!

      Poista
  6. aaa voi vitsi, tuo sun tukka on nyt jotenki tosi kivan näkönen kun on uudenlainen jakaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. joo se on jännä et pienetki jutut voi saada sen näyttään aivan erilaiselta! :D kiitos :)

      Poista
  7. oot ihanan kaunis, toi keskijakaus sopii todella hyvin x__x

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oii kiitos! vaikka onkin näissä kuvissa vähän sekainen ;>

      Poista
  8. Vau kuin upeita kuvia! Toi hame on aivan ihana ja huulipuna kans :)

    VastaaPoista
  9. jos pitäis päättää eläin mikä oisit ni oisit susi. koska sun kasvonpiirteet on tollaset selkeet ja ...ylväät jotenkin, plus sun silmät on kapeet ja jännästi kissamaiset. tälleen pohdiskelua täysin randomisti, tuli vaan mieleen tän postauksen kuvia silmäillessä.

    :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. cool oon ihan hurjan otettu! sudet on ihania, tuntuupa hienolta vaikuttaa jossain määrin samalta, haha. :D kiitti!

      Poista
  10. i am so jealous:-)) love ur style!!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. you shouldn't be sweetie! thank you :> <3

      Poista
  11. Ihan mielettömän hienoja kuvia ja sun hiukset (ja kasvot) on wow!

    VastaaPoista
  12. oi näytät niin maagiselle ! sellainen tyyni, mutta voimakas. upeita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. aa hanna saat mut aina hymyilemään näil sun ihanilla kommenteilla <3 oot tärkee, kauhee ikävä! onneks kohta nähdään :>

      Poista
  13. sulla on suloiset kasvot :)

    VastaaPoista
  14. Aivan uskomattoman kauniita kuvia!

    http://suklaatilanne.blogspot.fi/

    VastaaPoista

SUOMEKSI | IN ENGLISH | PÅ SVENSKA | ПО-РУССКИ