sunnuntai 17. helmikuuta 2013

I see you shine like a diamond & curse us all goodnight

HOLE - BEST SUNDAY DRESS


Huh miten erikoiselta tuntuukaan taas kirjottaa tähän tekstikenttään! Lupailin tosiaan hohdokkaan aktiivista paluuta jo viime postauksessa, mutta jaksaminen sekä paraneminen ottivatkin sitten vähän takapakkia. Oon oikeastaan viime päivinä lähinnä vaan löllinyt ja lorvinut, sen verran väsymys painaa päälle. Jaksan olla tosi pirteä ja aktiivinen pari-kolme tuntia heräämisen jälkeen, jonka kuluttua alkaa taas käsittämätön koomatila. Huomenna pitäs suunnata heti aamusta veri- ja kilpirauhaskokeisiin selvittämään, josko niitten kautta löytyis joku mahdollinen syy pyörtymiselle ja tälle hitaalle toipumiselle - perjantaisella arvausterveyskeskusvisiitillä kun ei mitään maailmojakaatavaa ilmennyt. Turhauttaa ihan älyttömästi kun pää haluais jo mennä ja tehdä kaikkea, tavata ihmisiä ja elää, mutta jaksamisen taso sanoo toista. :--( Dara tuli onneks eilen illalla takas kotiin, joten lenkkeilyn ansiosta mun olo on jonkin verran kohetunut. Lisäks on aivan ihanaa et on toi otus taas kainalossa tuhisemassa, oli ihan järjetön ikävä! Äiti vaan on syöttänyt sen ihan järkyttäväksi tankiksi, en ymmärrä kuinka paljon Atriaa, Snellmannia ja HK:ta tuohon elukkaan on pystytty änkeämään viikossa jotta se nyt näyttää tuolta. :--D

Yritin tosiaan ottaa eilen illalla jalustan ja kaukolaukaisimen kanssa jotain asukuvia. Laatu on täyttä kuraa, mutta Intergalacticin Facebook -sivuilla tehdyn pienen kyselyn perusteella nää kuvat kuulemma kelpais julkaistavaksi, joten here you go. :--) Tykkään itse tästä asusta ihan mielettömästi - tarpeeks outo ollakseen siisti. Noita farkkuja tuskin kukaan muistaa eräästä aiemmasta postauksista, mutta esittelin ne yhdessä kirpparilöytökuvassa. Ehdottomasti kategoriaa "kyseenalaiset vaatevalinnat", "mitä helvettiä" ja "ei mitään järkeä tässäkään". Tota nahkatakkia (vai muovitakkia, Inaria siteeratakseni :-D) en oo käyttänyt pitkään aikaan - se on ihan hirveetä materiaalia ja kylmä nyt talvisin vaikka oliskin vielä lämmin ulkotakki päällä. Kaikesta huolimatta pidän siitä ihan mielettömän paljon - selkämyksen teksti on väkeretty valkoisella kynsilakalla. :--)

Huh how it feels weird to write in this text area again! I know that I promised magnificent comeback for you in last post, but I haven't done very well during couple of days - my recovering has slowed down little bit and I have felt myself incredibly tired. Actually I spend whole weekend just sleeping and doing nothing special. I manage to be active and chirpy couple of hours after waking up, and after that it's like comatose. Tomorrow I'm going to blood tests, probably the reason for fainting and slow healing would be found from there - I was in health-care centre last Friday, but they couldn't say anything special. I'm so frustrated 'cause I'm active person and would like to go, meet people and just live, but my body says no. :--( Luckily Dara came home yesterday evening, so going out with her has gotten me little bit better. It's also very lovely to just lay the warm dog next to you, I missed her so much! Unfortunately my mom has feeded her incredibly fat during the week, I can't believe how much snacks she has given to transform her in that size. :--D

Yesterday evening I tried to take outfit photos with camera stand and remote controller. The quality is just shit, but according to little quiz I did on Intergalactic's Facebook -page, you wanted to see these photos, so here you go. :--) I like this outfit very much - it's weird enough to be cool enough. I don't think that many of you remember those jeans I showed first time few posts ago when I told you about my second hand shop finds, but here they are. I could say that those belong to categories "questionable clothing choises", "what the hell" and "this doesn' make sense". That leather jacket (or plastic jacket, how Inari says it :-D) hasn't been in very hard use lately, it's kinda bad quality material and very cold, even though I would wear proper coat on it while being outside. Anyway, I like it a lot - the text of back is written with white nail polish. :--)




idkuva





BEANIE - H&M
TEETH NECKLACE - GINA TRICOT
CROSS NECKLACE - CUBUS
WOLF TOP - 2ND HAND
"COME AS YOU ARE" LEATHER JACKET - 2ND HAND + DIY
BELT - 2ND HAND
JEANS - 2ND HAND
CREEPERS - UNDERGROUND / SPIRIT STORE


Piakkoin on myös tulossa arvontaa teille suomalaisille lukijoille, joten pysykäähän kanavalla! :--)

20 kommenttia:

  1. Saako puoleksi thaimaalaisetki osallistua n____n

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :----------D hajosin atomeiksi

      joo ehkä nyt tän kerran voin hyväksyä myös teidät puoleksi thaimaalaisetkin osallistujat! ...miks nauran vieläki :--DD

      Poista
  2. pylly :--3 ps noi hiukset on ihan törkeen hienon väriset, oikeesti ! & jos joku päivä ku tuut himaan näkyy sellanen postiluukun levyinen liuska violettitukkaista tyttöä niin se oon luultavasti mä , joka vaan oisi halunnu kahville tulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :----------D hajosin atomeiksi pt. 2

      kuvanmuokkaus vähä vääristää tota värii, itseasias melko paljonki. oikeestaan vääristää kokonaan - nää on irl ihan jäätävät. pitäs värjätä mut en kehtais alkaa sotkeen tähän vieläkään mitään, vaikka laatu alkaa hitusesti parantuu jo! mut oikeesti tuu kahville vaik nyt alkaval viikol, soita tekstaa idc oon aika tiiviisti himas kuite!

      Poista
  3. Peuraluoja sentää, Paulalla on housut?? :--D <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :----------D hajosin atomeiksi pt. 3

      tää on aina yleinen järkytyksen ja hämmenyksen aihe! :--DD kerran tais olla viime talvena -30 asteen pakkasilla jotku himmeet persikanväriset kasiluokalla ostetut hirvitykset jalassa ja ihmiset luuli et maailmanloppu on käsillä. :--DD mut housuja tulee kyl näkyyn tulevaisuudessa vähän enemmän, hehee!

      sairaan ihania ja hauskoja kommentteja heti kolme putkeen, vitsi ootte parhaita! <3

      Poista
  4. The pictures are absolutely fine! I wish I had that "talent" with my remote control! I spent £25 on it and I have NEVER used it. I'm barely able to make it connect to my camera, oh shame! You look amazing as usual! It's unbelievable how your hair look good even when the dye it's not perfect!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. thank you so much Elisa! wow that's kinda though price for remoter, I got my own only for 15€ :o but I think that it always just depends on training as for new things. :--)

      Poista
  5. great outfit! as always flawless
    x

    veruzkas.blogspot.com

    VastaaPoista
  6. oho, sulla on housut! ja näyttää muuten taas kerran ihan törkeen hyvältä O.O

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. haha ihme on tapahtunut! :--D yritän nyt opetella käyttään housui, ostin itse asiassa parit farkut jokunen viikko sitten. :> mut kiitos hurjasti hei!

      Poista
  7. onko se taas yksi korumaa.fi-arvonta? niinkuin joka blogissa,,, päheet pökät!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. arvonnan sponsori selviää kyllä ihan pian, ehkä jopa tänä iltana ;--) kiitti kehuista!

      Poista
  8. noi farkut näyttää tosi hyvältä sulla :""3331!!! oot ihana muru <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ääk voi kulti, kiitti miljoonasti <3 ! näytät ite hyvältä sekä ihanalta 24/7 heheeheheee

      Poista
  9. ooh<3 ihanat farkut, näytät niin coolilta noi päällä!

    VastaaPoista

  10. reminds me of Moschino a bit, just add a hat instead of the beannie ;)
    anyway, this is just perfect!

    VastaaPoista

SUOMEKSI | IN ENGLISH | PÅ SVENSKA | ПО-РУССКИ