lauantai 9. maaliskuuta 2013

we have lost another blossom to the snow

DEATH IN JUNE - PEACEFUL SNOW


Eilinen ilta osoitti taas sen, että Rovaniemi on välillä aika jees - etenkin silloin, kun on niiden tärkeimpien ja rakkaimpien ihmisten ympäröimänä. Perjantain, mun comebackin ja loman loppumisen kunniaksi otettiin Inarin Fiat alle, ajeltiin Alakorkaloon ja pistettiin ehkä randomeimmat ysäri- ja kakstuhattaluvun alun hittejä ylistävät illanistujaiset pystyyn Määtän luona. Illan kunniaksi voinee myös sanoa, että ennustin korteista Reetan ja Miikan saavan lapsen josta tulee seuraava Englannin kuningas, kävin äärimmäisen mielenkiintoisen vertauskuvallisen keskustelun Joonaksen kanssa musiikkibisneksestä verraten kyseistä ilmiötä puunjalostukseen ja mun kädet on täynnä Inarin piirustuksia - kuulostaa illalta joka herättää vielä pitkän aikaa hilpeitä kysymysmerkkejä. :--D Joka tapauksessa, sain lähetettyä tänä aamuna parit työhakemukset ja sen lisäksi oon iloinnut tosta mielettömästä auringonpaisteesta. Jospa sitä kohta olis jo oikeasti lämmin!

Asukuvat on otettu noin viikko sitten Inarin toimesta, samana päivänä kun lähdin reissuun. Päältä löytyy uusi, maailman ihanin sponsoriyhteistyön kautta saatu ohut ruusuneule. Kyseinen unelma saapui CHOIESilta - kannattaa käydä tsekkailemassa nettikaupan valikoima, sieltä löytyy nimittäin vaikka mitä kivaa! Tykkään kovasti Choiesin tavasta esittää tuotteet selkeästi jo eri vaatekappaleiden kategorioissa - isojen kuvien takia tulee klikkailta huomattavasti useampi välilehti auki, haha. Postikulut ympäri maailman ovat ilmaiset ja toimituskin on suht nopea, oman pakettini saamiseen meni muistaakseni noin pari viikkoa. Suosittelen, etenkin kun ensimmäisestä tilauksesta saa vielä 20% alennuksenkin!

Last evening reminded me again that Rovaniemi isn't so bad place to live - especially when you are surrounded by those people who are the most important persons for you. So, yesterday night we celebrated Friday, my comeback and ending of holiday by driving in Inari's Fiat to outskirts of or hometown, at our friend's Määttä's place. We had the most funniest and weirdest party ever - we listened almost whole night just the biggest hits from 90's and beginning of 19th century, I don't think that I have laughed that much for quite long time... In addition to weird music choises I remember foreseeing from cards to Reetta and Miikka that they will have child who's gonna be next king of England, having the most interesting symbolic conversation with Joonas about music business assimilating this phenomenon to wood processing and my hands being full of drawings made by Inari - sounds like evening that awakens lot of cheerful question marks. :--D Anyway, this morning I managed to send couple of job applications for summer and enjoyed that incredible sunshine. I wish from the bottom of my heart that spring and warmer times would begin soon!

Outfit photos are taken by Inari abut a week ago, actually on the same day when I left to Italy. I'm wearing new, the most loveliest rose print cardigan which I got in terms of collaboration from CHOIES. I totally recommend you to check out the selectin of this online store, I'm sure you find absolutely amazing things from there! I like a lot of Choies' tapa to present products clearly already when you are browsing them from their own garment categories. Because of big pictures it's more easy to just click as many tabs open as possible, haha. They have worldwide free shipping and even the delivering time is quite fast, I got my own packet in two weeks after getting tracking info. I totally recommend, especially when you get 20% discount from the first order!!



idkuva





SPIKED HEADBAND - WHOLESALE-DRESS.NET
SHEER BLOUSE - CARLINGS
RIPPED ROSE CARDIGAN - CHOIES
CROSS NECKLACE - SOUVENIRE FROM BALI
SKIRT - GINA TRICOT
OVER KNEE SOCKS - H&M
HEELS - WHOLESALE-DRESS.NET

37 kommenttia:

  1. Toi kuva, jossa sulla on kädet tuollain ristissä on tosi tosi nätti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. voi saana, oot ihana! kiitos hurjasti. pitäs varmaan alkaa harrastaa lisää tällaisia erikoisempia poseja kuvissa :-D

      Poista
  2. aww oot niin ihana!! ei sua voi ku ihailla <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no entä sä sitten, huhhuh kiitos täydellisyys!

      Poista
  3. voi nainen, oot niin suloisella tavalla rock, että voi vain kadehtia!! ihana<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. iih toinen ihana siellä!! kiitos kauniista sanoistasi :-_)

      Poista
  4. Aivan ihana asu ja olet niin huisin kauniskin vielä!

    VastaaPoista
  5. Oi ihanan tyttömäinen ja tosi nätti tuo ruusupaita!:D Ja nätti olet itsekin! Kuinka pitkä muuten oot?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. välillä tykkään olla söpö haha! oon 176 cm pitkä :> kiitti!

      Poista
  6. täydellinen asu! toi paita + sun hiukset kombo on ihana ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no huh ite oot täydellinen! kiitos tuhannesti kaunotar!

      Poista
  7. Tässä kertsissä oli ainakin eilen sellanen hulabaloo jossain ylemmässä kerroksessa & rappukäytävällä, että piti ihan miettiä olisko nuo teidän bileet osuneet tähän samaan osoitteeseen (mie en tiedä missä menee Alakorkalon raja, tämä meidän asuinalue on kai nimeltään Niemelänkangas....) :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. haha voi ei, toivottavasti mökä ei jatkunut kauheen pitkälle yöhön! meidän pirskeet oli kyllä ihan omakotitalossa ja niemelänkankaan sekä alakorkalon väliinkin mahtuu useampi kilometri, joten me ei taidettu tällä kertaa olla syyllisiä :--D

      Poista
  8. oolala mikä asu honey!!! joo kyllä, sä osaat tän homman.

    VastaaPoista
  9. ääää kuinka söpö!! oot aivan ihana!:))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. haha satunnaisesti on ihan ok olla söpö! kiitos tuhannesti :>

      Poista
  10. ;____;

    Oot ihana ja jumalaisen kaunis, näissä kuvissa vieläpä ihastuttavan söpö!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no hei, entä ite!! tuu äkkiä tänne, mulla on kauhea ikävä <3

      Poista
  11. ihana paita !! millon oot siis tekemäs sitä hius postausta ? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos paljon! vois tehdä sen tässä jossain välissä haha, toistaiseks ei ainakaa kauheesti inspiroi :D mut lupaan, että se saadaan eetterin viel jossain vaiheessa maaliskuuta!

      Poista
  12. PLÖÖÖ SULLE SOPII PALJO KIVEMMIN KU MULLE TOI KUKKANEULE :D
    Mun oma on tosin nobody ebaystä mutta.. :'D Ja se on liian isokin kaikenlisäks... oot söpöin ja meen heti tsekkaan ton saitin♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. NO ÄLÄ JAUHA PASKAA
      mä taas toivoisin et toi mun oma olis vähän reilumman kokonen, olis ihanaa jos se olis semmonen hukuttauduttavan comfy! mut kiitti, oot paras <3

      Poista
  13. Ihana asu, semmonen söpö tyttö kuitenkin rock-kapinallishenki <3 Selitykset :D

    VastaaPoista

SUOMEKSI | IN ENGLISH | PÅ SVENSKA | ПО-РУССКИ