perjantai 5. huhtikuuta 2013

beside you and strong warnings in the guise of gentle words

BELLE & SEBASTIAN - PIAZZA NEW YORK CATCHER


Koneella kirjoittaminen ei oo koskaan sattunut näin paljon. Aloitin pari päivää sitten opettelemaan kitaransoiton jaloa taitoa, Iniksen uhratessa yhden kolmesta skitastaan tänne mun residenssiin. Nyt on sormenpäät niin ruvella tähän postaukseenkin linkitetyn biisin rämpyttämisestä, että hyvä etteivät ole vielä irronneet. Kyllä mä vielä opin, lähtökohdat on kuitenkin pianistina jo ihan hyvät! Muutenkin ollut ihan älyttömän edistynyt ja hyvä fiilis tänään (saattoi kyllä johtua siitäkin että pitkästä aikaa heräsin jonkun vierestä), kävin varaamassa uuden ajan autokoulun teoriakokeeseen ja maalasin kolme tuntia putkeen auringon valaisemassa kuviksenluokassa. Tänään piti mennä tsekkailemaan Stepaa, Area, Kosolaa ja Solosta yhtiölle, mutta lipun suolaisen hinnan takia taidan jäädä ihan suosiolla kotiin tappamaan sormenpäitäni hieman lisää.

Nää kuvat on otettu joskus alkuviikosta (...menee hyvin kun ei muista edes tän vertaa), kiitos jälleen Inari! Päältä löytyy Milanon Brandy & Melvillestä ostetta maailman paras toppi, sanoma on niin hyvä ettei mitään rajaa. Ainoa miinuspuoli on ton printin ryhmittyminen vaatekappaleen toiseen laitaan, jolloin se meinaa aina peittyä muun vaatekerraston alle. Pistin myös pitkästä aikaa jalkaan Nellyn valkonauhakoristeiset tolppakorot, vaikka mun kintut näyttääkin ihan kamalilta niissä - toisaalta mitä väliä, koska kengät itsessään on niin ihanat!

It has never hurted so much making post. Couple of days ago I started to learn how to play guitar, when Inari borrowed one of her three instruments for me. Now my fingertips are incredibly sore thanks for learning to play the song I also attached to this post, I wonder how they haven't separated already. I'm decided to learn how to play guitar, after all I have very good base as for piano skills. All in all this day has been sweeter than ever (maybe also because this morning I woke up next to someone), I visited in driving school to sign up for theory test on next week and in addition to that also painted three hours in arts class, sunshine coming right on my face. Today we planned to go to Kauppayhtiö for check out couple of good Finnish rap artists, but the tickets costed too much so I decided to stay home. Maybe I will make my fingers more painful trough the evening.

These photos are taken in the beginning of the week by Inari. I'm wearing super gorgeous Brandy & Melville top bought from Milan - love the message of the shirt so much. Only negative aspect with this garment is that the text is placed on the other side of it, so upper clothing layers cover it too much sometimes. I also decided to pull on white laced heels bought from Nelly ages ago, even though my legs look horrible wearing those I like them a lot - they are just so beautiful shoes!




idkuva



BEANIE - GOSSENGOLD
CARDIGAN - AX PARIS
GREY VEST - MONKI
NET TOP - 2ND HAND
PRINT TOP - BRANDY & MELVILLE
CROSS NECKLACE - SEPPÄLÄ
LEATHER SKIRT - BERSHKA
HEELS - NELLY.COM

20 kommenttia:

  1. Tyksin eniten tosta mustavalkosesta kuvasta C:
    Kaunis olet

    VastaaPoista
  2. Miten niin jalkas näyttää kauheilta? Oot mielettömän hyvännäköinen! Ja ihana asu taas :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. haha musta näyttää aina siltä et noissa nimenomaisissa kengissä mun kintut menee jotenkin ihan oudon mallisiksi :-D mut kiitti!

      Poista
  3. en nää kyllä mitään kauheutta missään... :D pelkkää silmäniloa! Muuten, piti kysymäni, että mikä on toi sun suhde stadiin? Siis ootko syntynyt täällä/asunut täällä vai miten kun puhut kodista tossa edellisessä postauksessa? Vai onks se sellanen tunne, että tänne vaan kuuluu ? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. aaaa apua ihan hullun pitkä stoori, muistaakseni oon selittänyt tästä jossain postauksessa tai kommentissa joskus. vois nostaa aiheen uudelleen esiin taas jossain vaiheessa! mutta siis joo tosiaan, mun faija asuu hertsikassa ja pääkaupunkiseutu on tuntunut muutenkin toiselta kodilta jo monta vuotta - enemmän kuin rovaniemi, lappi tai mikään muu paikka ikinä. myös spesiaalimpia henkilökohtaisia syitä löytyy, mutta tästä tulis ihan hillitön romaani jos rupeaisin erittelemään kaikkea. :--D

      Poista
  4. Such a cool outfit, love that skirt

    http://beautyandlefreak.blogspot.co.uk/

    VastaaPoista
  5. playing an insturment is never easy. good luck with your driving licence.
    Carpe That Fucking Diem top rules!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. thanks for your lovely comment! i have already promised to myself that I will develope my skills as hard as possible. :> and good luck with licence is totally needed, haha!

      Poista
  6. AAaaa mitkä kengät + asiateksti tossa paidassa :--D

    http://nooughtfromis.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  7. Looovelovelove that song of belle and sebastian & also love that look babe, i want that tee so bad huh, <3.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. piazza new york catcher is the song which causes some very special memories for me. glad you like it too! thanks for your sweet words :>

      Poista
  8. MISTÄ OSTAT SUN VAATTEET?!?! XD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. SILLÄ EI OO VÄLII KUNHAN KUULOSTAA PAHALTA JA ÄITI KÄSKEE ET SIIVOA

      ps. oot höpö

      Poista

SUOMEKSI | IN ENGLISH | PÅ SVENSKA | ПО-РУССКИ