perjantai 19. huhtikuuta 2013

I will give you me and we'll be us

THE XX - OUR SONG


Musta tuntuu välillä ihan typerältä aloittaa jokainen postaus kertomalla kuluneen päivän sisällöstä. Sen sijaan voisin puhua käytännönläheisesti säästä, joka ei sit olekaan yhtään kuiva aihe. Oikeastaan se on varsin vetinen, sillä toi sade ei ota millään loppuakseen mikä nyppii ja aika pahasti. Sentään tänpäiväinen ajo meni suht järjellisissä olosuhteissa, vaikka onnistuin hienosti sammuttelemaan autoa pariinkin risteykseen ja oon edelleen satavarma, että Valintatalon kulmalta rollaattorin kanssa suojatielle puskenut mummo suunnitteli itsaria. Onneks oli jarrupoljin lähellä. Myös verikokeiden tuloksista soiteltiin aamulla ja kaikki vaikutti olevan viitearvoissa - paitsi kilpirauhasarvot. Ens viikon alusta sit taas uusiin kokeisiin, jossa tutkitaan tarkemmin mikä vois olla kyseessä. Huomattavan monet oireet viittaa kyllä siihen, että mulla todella olis kilpirauhasen liikatoiminta. Sairauden puhkeamiseenkin kun riittävät vain ankara röökaaminen ja pään palasiksi hajottava stressi. Check ja check. Ei kannattais vielä maalailla piruja seinille, mutta kuolen kauhuun kortisonikuurista jo ihan ajatuksen tasolla. Hyh. No, ainakin tää asia etenee.

Vaikka sääolosuhteet olivat mitä olivat, ryhdyttiin Inarin kanssa karpaaseiksi ja fotoshootattiin vesisateessa toiseksi viimeinen 5PREVIEWin sponsoroimassa paketissa saapunut vaatekappale. Tää on ehdottomasti mun suosikkijuttu kyseisestä lähetyksestä, ei vaan ton sairaan siistin tekstin takia vaan myös ihan yleisen mukavuuden kulmasta. Pehmee, modaalista valmistettu kangas höllii kyllä päällä! 5PREVIEWin blogissa oli muuten tosi mielenkiintoinen juttu kyseisestä paidasta, kannattaa tsekata tästä. Printin lausahdusta on inspiroinut yksi Smells Like Teen Spiritin laineista ja yleisesti koko Nevermind -lätty. Mitä tykkäätte paidasta ja asusta?

Sometimes it feels so weird to start every single post with telling how my day has went. I could talk about the weather for a change, because it's not dry subject at all (please smell the irony). Actually it has been kinda watery, because that rain just keeps falling and falling. Luckily today's driving lesson went in quite good condition, even though I managed to die down the car twice in two different crossings. I'm also pretty sure that granny who drove right behind the corner with rollator was committing suicide. Luckily brakes were close. And oh, they called from hospital this morning about the blood tests I visited yesterday. Everything seems to bee well - unless my thyroid. In the beginning of next week I need go to new tests, where they will scope more closely what could be the problem. Actually many symptoms points at that I would have hyperthyroidism. I don't wonder why this may appear now, it's said to be high risk to get that illness if you smoke a lot and have incredibly hard stress. Check and check. I really shouldn't think about the worst already, but I'm just dying when just even thinking about possible cortisone regimen. Ew.

Even though weather was what it was, we decided to be heroes with Inari and went to take photos. I was wearing this amazing "NEVERMIND" volume t-shirt sent by my forever favourite label 5PREVIEW. This must be the top item from the packet they sent me, not only because of that amazing print but also the incredible comfiness. Soft, modal fabric of it really feels good on! By the way, if you want to know more about the story behind the print, you should really check out this blogpost. The utterance of the print comes from the line of Smells Like Teen Spirit and generally from Nevermind album. What do you think about the shirt and outfit?



idkuva







BEANIE - H&M
COLLAR - JC (BRACELET)
"NEVERMIND" SHIRT - 5PREVIEW
SKIRT - ZARA
SPIKED HEELS - ROCK WITH U

19 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. thanks, I need to admit that I love it too! <3

      Poista
  2. "joka ei sit olekaan yhtään kuiva aihe. Oikeastaan se on varsin vetinen"
    Sait mut nauramaan! Kiitos :) Ja myöhästyneet synttärionnittelut! Hah, mun kaverit yritti väittää et "Whatever Nevermind" ei liity Nirvanaan... Taas nähdään kuka oli oikeessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. haha hauskaa et mun paskat jutut naurattaa ees jotakuta! kiitti myös myöhäisistä synttärionnitteluista. :> ja kylhän toi paidan lainaus aika läheisesti nirvanaan liittyy, ihan oikees oot :--D

      Poista
  3. Tosi ihania asuja, tykkään siitä miten yhdistelet ennakkoluulottomasti erityyppisiä vaatteita, tässäkin rennon neuleen tuollaiseen kevyeen helmaan ja himokorkoihin :) Tosi inspiroiva blogi muutenkin :)

    http://saaratikka.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos paljon tästä ihanasta kommentista! :--)

      Poista
  4. I LOVE this shirt or sweater or what ever it is :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. haha I think that it's a shirt :--) thank you so much!

      Poista
  5. on kyllä huikeimmat kuvat ja huikein asu vähään aikaan, VAU! :0 tuo toinen mustavalkonen kuva.. nainen sussa on asennetta!

    ps sanoinko jo että oot henkeäsalpaavan upea

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no huh mikä kommenti, oon imarreltu! aika paljon kiitoksii hei tästä :>

      Poista
  6. meinasin jo aikasempaan postaukseen tulla kommentoimaan, et kuulostaa sun väsymys sun muu kilpirauhasesta johtuvalta.. itellä todettiin puoltoista vuotta sitten vajaatoiminta, mut törkee väsymys jatku lääkityksestä huolimatta. syksyllä mut pistettiin jatkotutkimuksiin ja mulla todettiin kilpirauhassyöpä. se leikattiin joulun alla ja nyt oon ihan supervirkee :-) tarkotuksena ei ollu maalata piruja seinille vaan todeta että onneks sullakin viedään asiaa hyvissä ajoin eteenpäin. nimimerkillä kokemusta on siitä olotilasta. oon lukenu sun blogia pitkään ja ei voi muuta sanoo kun että huh miten upee nainen ja tyyli! you go girl!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tää oli ihan uskomattoman ihana kommentti, kiitos paljon tsempistä ja onneksi sä oot ihan kunnossa! itseäni huolettaa liikatoimintaa lääkittävällä kuurilla, joka käytännössä sammuttaa kilpirauhasen toiminnan ja aikaansaa liikatoiminnan. pelkään myös joutuvani kortisonille, ja piikkejä sekä turpoamista kammoksuvalle skenaariot ei oo mitenkään kaikista mukavimpia... onneksi (melkein) kaikesta kuitenkin voi selvitä! kiitos vielä :)

      Poista
  7. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  8. En vaan käsitä miten aina onnistut täydellisesti asukuvissa :D En osaa olla kameran edessä yhtään yhyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hahaha näkisit kaikki feilanneet otokset missä näytän merilehmän ja tapiirin risteymältä.... et halua nähä, voin kertoa. :--DDD plus sun fotogeenisyys on todettu jo aikaisemmin häikäiseväksi, joten hys nyt siellä!

      Poista
  9. Joskus sun poset näyttää ylpeileviltä sillee ärsyttävästi tai en tie silleen ilmeet ehkä o: oot siis nätti ja ihania asuja ja vaatteita mut en tie...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no en koe ihan omiksi sellaisia "väkinäinen hymy, perse vähän vinollaan ja käsi lanteella" -poseja, tuntuu vähän feikiltä heittää jotain sellaista tällä persoonalla. kuvat on kuitenkin kuvia, ihminen kuvissa on eri sit oikeessa elämässä. pyrin ainakin kaikin keinoin välttämään ylpeilevältä näyttämistä noin siviilissä, haha :--D

      Poista

SUOMEKSI | IN ENGLISH | PÅ SVENSKA | ПО-РУССКИ