maanantai 6. toukokuuta 2013

mennää aamust iltaa läpi kesien valosien

SMC LÄHIÖROTAT - RAFFII SUOMI-FLÄTTII


Kukkuu, elossa ollaan! Tuntuupa hassulta taas kirjoittaa tähän tekstikenttään viikon tauon jälkeen... Pahoittelen, etten antanut mitään sen erikoisempaa ilmoitusta päivittelemättömyydestä (mikä sanavalinta), lähdettiin tosiaan toissaviikon sunnuntaina Inarin kanssa maailman hulluimmalle reissulle kohti etelää. Koukattiin Daran kasvattajan kautta Savosta Helsinkiin, jossa vietettiin ihan huikea vappu - kiitos teille parille ihanalle jotka tulitte moikkaamaan Kutosella/Kaiussa! Tavattiin myös pysäyttävän upea Maire-Elina (terkkuja!). Harmittaa ihan vietävästi, etten ollut parhaimmassa mahdollisessa kunnossa - käytännössä ajoin itseni loppuun reissun joka ikinen päivä. Vapun jälkeen lähdettiin ajamaan Poriin, jossa muun muassa tavattiin övericoolio Tiia, juhlittiin villisti, koettiin kuolemanpelkoa graffitiseinällä ja käytiin roskiksessa. Porista huristeltiin Ouluun, jossa oltiin yksi yö ja eilen tuli sit palattua takaisin Lappiin. Kyllä maistui itsetehty ruoka hyvältä, terveisin nimimerkki kolmioleipiä koko helvetin viikko... :--D Ja ai niin, sen haluan vielä mainita, että Inarihan tosiaan korjasi Fiatin jesarilla ennen lähtöä (ilmansuodattimessa oli reikä ja moottori imi siitä shäisseä sisäänsä). Todellinen ihme miten kottero kesti lähes kaksituhatta kilometriä leviämättä varaosiksi. Reissusta on myös tulossa videota pikapuoliin, heti kun pääsen samalle aaltopituudelle tuon Movie Makerin ja aikataulujen kanssa.

Perinteisiin asukuviin sit heti saman tien, haha. Päältä löytyypi SHEINSIDEn lähettämä midimittainen niittikoristeltu ristimekko (olipas adjektiivioksennus). Toi on kivan kapea yläosasta, muttei ihan ihoa nuoleva - helma taas on hieman väljempi. Täydellisen mallinen ja hyvän mittainen - vaikka tän oliskin ilmeisesti tarkoitus olla maxi, haha. Niititkin on ihan hyvän kokoisia ja vähän jykevämpiä kuin tavanomaiset muovipalat, mitä täntapaisissa vaatteissa usein näkee. Itsehän olen vahvasti irtoniittien kannalla, eikä nää kauppojen valmiskoristeet yleensä mua hirveästi uskottavuudellaan puhuttele. :D Päälle vielä vähän kaapuilua niin hyvä setti tulee - vai mitä mieltä ootte?

Yippee it's me here again! Feels so weird to write on Blogger again after this week lasted break... I'm sorry that I haven't properly told you about my hiatus, the reason for this silence has been our roadtrip to South with my best friend Inari. Two weeks ago on Sunday we were crowned as queens of the road - first we drove to Central Finland at place of my dog's breeder and from there to capital of Finland, Helsinki. We spent holiday of First of May there, had for example the coolest techno party ever and met stunning Maire-Elina. It's a pity that I was so tired thanks to my illness, actually I was so dead after every day that I can't remember time when I have been so numb. After First of May we drove to Western Finland, town called Pori, where we met super cool Tiia, partied wildly, Inari made some cool street art and visited in trash bin (yes, you read right). From Pori we headed back to North to town called Oulu, where we spent one night and yesterday we were back at home. I can say that self made food tasted so good after eating almost just filled toast bread from supermarkets... :--D And oh, I also need to say that Inari fixed her car just before leaving with duck tape (there was hole in air filter so motor sucked shit inside of itself). It's a miracle that Fiat held itself together almost 2000 kilometres without tearing apart. I'm also gonna do video post about the trip, when I have time and understanding for Movie Maker.

Back to basic outfit photos again, haha. I'm wearing midi length studded cross dress from lovely SHEINSIDE. It's nice because of narrow top - it's tight but doesn't lick the skin. The hem is little bit wider, which is good. It fits perfectly and has good lenght - even though it's possibly supposed to be maxi, haha. The studs are good quality and big enough, special thing to say from my mouth - usually I prefer separate studs which you can add to item by yourself. Add little caping on and it makes good outfit - or what do you think?









SILVER COLLAR - GINA TRICOT
HOODED CAPE - 2ND HAND
SHEER CAPE - WEEKDAY
MIDI CROSS DRESS - SHEINSIDE
SPIKED HEELS - ROCK WITH U

29 kommenttia:

  1. black and drapey are definitely my favorites!

    macie,
    amen fashion †

    VastaaPoista
  2. Vauuuuu, oot niin upea! Ihan sokaistuu. Ja taas pakko huokailla sun luuston perään. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. haha älä nyt, vilkaises peiliin! <3 kiitos tuhannesti muru!

      Poista
  3. Mikä muija!!! wau! En oo kyllä ikinä nähny ketään, kelle sopis räikeät huulipunat noin hyvin, ku sulle! Nehän on ihan osa sua! ihana! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. voi apua, kiitos ihanasta kommentista :--) pisti hymyileen tää!

      Poista
  4. Jumalainen Paula <3 Ette sit tullu Turkuun, saatana ::((

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. rahat bensan kans loppu vähän kesken... :( ens kerral sit!! oot ihana <3

      Poista
  5. Fantastic blouse (or what is that ;))!!!!

    vamppiv.blogspot.com

    VastaaPoista
  6. mitä perkelettä, olit porissa !!! olisit ilmottanu ni oltais nähty höh!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. haha joo, pori oli ihan mahtava kaupunki! kelasin kyl et olisinko hihkassu olevani mestoilla, mutta loppujen lopuks aika oli niin vähis ku oltii vaa pari yötä etten sit viittiny. :--/ mut ens kerral sit, tuun kesäl uudestaa!

      Poista
  7. Eii hitsi, "övericoolio", älä nyt liioittele!
    Oot ihana!

    Ps. Yritin olla sanomatta, mutta en vaan pysty, tää on syvään juurtunut tapa; nimi on yhdellä i:llä. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. en ees liioittele!! ite oot :--)

      ps. korjaan pikimmiten, tiiän et on ihan sairaan ärsyttävää ku oma nimi kirjotetaan väärin t. oma sukunimi on veemäisin ikinä

      Poista
  8. ooooh pimeyden ruhtinatar on palannut<33333 llove

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3333 uhraan koiranpentuja takapihalla
      kiitti ihana!!

      Poista
  9. Vastaukset
    1. haha voi apua, toivottavasti en ollu ihan räjähtäneen näkönen! olisit tullu moikkaan :--)

      Poista
  10. Voi hitsi mää tunnisti su Poris heti!! Jäin kaveri kans monttu auki kyylää sua H&M:n rappusis.. Tai no, mää jäi ja kaveri veti mu pois. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. haha eikä, olin kuitenki ihan puusta pudonneen näkönen :--DD olisit nykässy kaverin messii ja tullu moikkaa! :>

      Poista
    2. No teki kyl mieli tul kysyy ett mitä sää tääl teet mut selvis se kuitenki ny myöhemmi tä postaukse myöt :D mut hyvält näytit! :-)

      Poista
  11. Piu piu, oli kivvaa nähä ja jajaja sillettiin, heitän siulle vaikka miun numeron jossain vaiheessa feisbassa niin saat ilimotella tulostas sitten ens kerrallakin! 8)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oli kyllä, enemmän ku kiva! oot ihan käsittämättömän mahtava ja mielenkiintoinen tyyppi, mitä mieluimmin vois noit tarkempii yhteystietoi vaihdella! oon tulos pääkaupunkii jo uudelleen tän kuun lopus :--)

      Poista
    2. Hii, samat sanat! Ehkä ens kerralla kun tuut, uskaltais lähtee vaikka alkoholipitoiselle virvokkeelle tai jottain, toisaalta oon kyllä sen verran kaunis olento kännissä että huh :--D

      Poista
  12. PS. Ite olin varmaan enemmän pihalla kuin te, ja olo oli kaikkea muuta ku upea siinä jumituksen määrässä :---D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. haha älä nyt, olit niin gorgeous että teki mieli vaan vetää headdeskit siihen kahvikuppien viereen :--DD

      Poista
  13. PIMEYDEN RUHTINATAR pakko yhtyä Mikkoon :'D
    ihana asu BUHUUUUU!!!!

    VastaaPoista

SUOMEKSI | IN ENGLISH | PÅ SVENSKA | ПО-РУССКИ